lauantai 16. helmikuuta 2013

Koirapuistoilua

Tänään käytiin Milan kanssa Litmasenlammen koirapuistossa. Matkaa meiltä sinne oli aika paljon, joten ei ole mikään ihme, kun Mila makaa nyt tosi väsyneenä omassa pedissään;)
Saipahan kerrankin energiaa kuluttaa oikein kunnolla. Varmaan kohta on jo vuosi edellisestä koirapuistoilusta.
Oli tosi kiva, kun koirapuistossa oli paljon pieniä koiria, suunnilleen tommosia Milan kokoisia. Mila sai niiden kanssa temmeltää mielin määrin. Siellä oli myös pippuri&suola snautseri, 3 mustaa suursnautseria, sekä cavalierin ja käppänän sekoitus. Mila innostuikin alussa leikkimään, mutta sitten kun suursanutserit tulivat, niin se oli koko ajan jalkojen juuressa ja silloinkin, kun vähän leikki, niin häntä oli koipien välissä...:( Tosi reippaasti se kuitenkin muuten oli. Puistoilusta ei tullut otettua yhtään kuvaa, vaikka olihan mulla kamera mukana, mutta en sitä siellä muistanut. Täytyypä joskus mennä uudelleen, kun tuntuu, että välillä Milalta tulee sellaisia turhautumisen merkkejä. Eilen se tuhosi yhden kengän pohjallisen. Joskus saattaa löytyä olkkarin lattialta monta paria kenkiä, kun pikku neiti on niitä sinne eteisestä kuljetellut;)

2 kommenttia:

  1. Anonyymi2/26/2013

    Minä kuule joskus tulen ja karkaan teijjän mukaan sinne koirapuistoon!;) Tosin Wilmaa en sinne mukaan viiti ottaa, se vaan istus ja kattos muita ihan että "mikäs karvaturri tuokin on?" :D T: Tiedät kyllä kuka;);)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.