torstai 29. toukokuuta 2014

Agility & nyppiminen

Tiistaina heti koulun jälkeen olimme sopineet, että menisin suorittamaan tetin loppuun.
Sain siis itse nyppiä Milan, jota en ole itse ennen tehnyt.
Kotiläksyksi minun pitää nyppiä Mila itse loppuun. Ensi viikolla käyn joku päivä näyttämässä ja saan vinkit vielä viimeisiin siistimisiin.
Nyppimisen jälkeen suuntasimme agilityyn. Meidät jaettiin kahteen ryhmään, jossa toinen ryhmä harjoittelin ensin pöytää ja lyhyitä estesarjoja siihen ja toinen ryhmä muuria ja siihen estesarjoja. Ihan hyvin meillä meni. Sain kommenttia, että voisin olla palkkaamatta niin paljon kädestä, sillä meistä tosiaan on harrastamaan agilityä:)) Milalla riittää vauhtia ja motivaatiota agilityyn, katsotaan nyt mitä tästä vielä tulee;)
Eilisen ja tämän päivän olenkin urakoinut Milan nyppimisen kanssa niin, että sormet on ihan pehmeät. Jonkin sortin rasitusvammaa mulla oli kädessä eilen, mutta onneksi se on nyt hävinnyt.
Kuvaa tähän asti etenemisestä en valitettavasti ehdi ottamaan, mutta molemmat kyljet Milalta on nypitty. Niska, reidet ja häntä jäävät maanantaille.
Huomenna Mila joutuu hoitoon, kun me suuntaamme kohti Etelä-Suomea serkkuni ylioppilasjuhliin. Sunnuntaina palaamme kotiin, saa nähdä mitenkä iloinen hännänheilutus ja pusukone meitä odottaa:3
Kameran ulkoituttaminen on jäänyt sateisten ilmojen takia vähemmälle, joten anteeksi kuvaton postaus.

2 kommenttia:

  1. Nypitkö somrin vai veitellä? Mulla itellä tulee sormet tosi kipeiksi ja rakoille, jos teen puhtaasti sormin. Sainkin meidän trimmaajalta ihmisten jalkaraspin (tietyn mallisen) jolla onnistuu todella hyvin. Saa hyvän otteen karvasta ja sillä jaksaa nyppiä monta tuntia putkeen... Suosittelen!:)

    Onko Mila muuten luustokuvattu ja kuvataanko yleensäkkään käppänöitä paljon? Meille on harkittu Gn kaveriksi kääpiösnautseria joskin vasta monen vuoden päähän on suunniteltu. Kumminkin monen rodun terveys on nykyään niin retuperällä, että tällä kertaa joku suhteessa terveempi rotu kelpaisi. Yhdeltä harrastajalta kuulin, että virtsakiviä esiintyy paljon. Onko teillä ollut niistä ongelmaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormin olen sitä tähän mennessä tehnyt. Mää olen katsellut myös jonkinlaista apuvälinettä, trimmiraspi esim voisi olla kätevä. Itse en kuitenkaan ole edes tullut ajatelleksi ihmisten jalkaraspia (vaikka niissä sama periaate onkin) Kiitos siis hyvästä vinkistä;)

      Milaa ei olla luustokuvattu, ainoastaan silmät (virallisesti) ja polvet (epävirallisesti). Eikä käppänöillä yleensä tutkita kuin vain silmät, jotkut myös polvet.
      Kiva kuulla, jos käppänä kiinnostaa:) Se on kyllä tosi mahtava rotu! (itsekehu haiskahtaa, mutta ihan totta:D)
      Meillä ei ole ollut ongelmia virtsakivissä. Milaa ei ole tarvinnut käyttää eläinlääkärissä muuta kuin rokotuksilla, silmätarkissa ja kerran hakemassa lääkettä korvassa alkavaan hiivaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Huomioithan, että kommenttisi tulee näkymään vasta kun olen hyväksynyt sen.